Kaikenlaista pyöräilyä Raahessa, ympäryskunnissa ja maailmalla

Toiminnan peruste on pyöräily ja sen tekeminen hauskasti. Seuran epävirallinen motto on ”tosissaan vaan ei totisena”.

Me kyllä ajamme kilpaa ja järjestämme kisoja mutta myös muita tapahtumia, retkiä ja treenejä. Ajatuksena on, että keskitytään pyöräilemiseen eikä niinkään talkoohommiin. Mutta pelko pois! Aina sitä talkooapuakin tarvitaan!

Raahe Cycling Club Ry on perustettu syksyllä 2017. Seura on Suomen Pyöräilyunionin jäsenseura. Lisäksi triathlonia harrastavat jäsenemme voivat liittyä Suomen Triathlonliittoon.

Pyöräilyä tällä alueella on aiemmin ollut Raahen Seudun Pyöräilijät Ry:n toimesta. Sen toiminta loppui vuoden 2011 tienoilla. Siitä saakka Raahessa on ollut taukoa kunnes 2015 oululaisen Paksukumi Team Ry:n raahelaiset jäsenet päättivät aktivoida pyöräilyharrastusta paikkakunnalla. Hiljalleen rajat toimimisen suhteen tulivat vastaan ja hyvässä yhteisymmärryksessä RCC eriytyi omaksi pyöräilyseuraksi.


Lähes heti aloittamisensa jälkeen Raahe CC:n jäsenlukema oli ensimmäisen vuoden tavoitteessaan. Seuran jäsenmääräksi voitiin laskea 50 pyöräilystä kiinnostunutta henkilöä (pyöriä seuraan kuuluu luonnollisesti enemmän kuin pyöräilijöitä…).

Vuoden 2018 lopussa jäsenmäärä oli jo lähes sata.

Raahe Cycling Club tulee panostamaan vahvasti alueelliseen kilpailutoimintaan, sekä junioritoimintaan. MTB-koulu oli ensimäisenä toimintavuotenaan menestys ja samalla kaavalla uusin opein lähdetään rakentamaan seuraavaa pyöräilysukupolvea.


Muut tavoitteet liittyvät reitistöihin, niiden merkkaamiseen ja virallistamiseen sekä yleisesti pyöräilymyönteisen kehityksen jouduttaminen Raahessa ja sen lähialueilla.

Raahe,

 tasamaan maastopyöräilyparatiisi

Raahe Cycling Club

raahecc@gmail.com